Ponin päiväkirja

Myö ollaan perillä!

Karen oli vaatimalla vaatinut, että he veisivät Ponin tallille vasta, kun siellä oli hiljaista. Lucian mielestä moinen oli mälsää, mutta hän oli suostunut sisarensa vaatimukseen. Ehkä niin oli loppujen lopuksi parempi, Poni ei aiheuttaisi slaagia useammalle viattomalle sivulliselle showlla, jonka eittämättä pistäisi pystyyn.
Talli löytyi helposti, mitä nyt Lucia ajoi silti ohitse, ja pelotteli Karenia metsästä hyökkäävillä hirvillä, kun he etsivät paikkaa, jossa kääntää auto trailereineen ympäri. Se onneksi löytyi ja kaksikko pääsi Metkan pihaan ilman ylimääräistä koristetta konepellillä.

"Puratko sinä, minä käyn kertomassa, että me tultiin." Lucia ehdotti iskettyään auton parkkiin ja oli jo menossa, kun Karen pääsi autosta ulos. Sähköjänis paikalla. Selvä.
Karen huokaisi ja siirtyi availemaan trailerin ovia. Poni oli ottanut matkan yllättävän rennosti, mutta nyt se ilmeisesti oli haistanut uudet kaverinsa, ja kuului liikehtivän levottomasti. Kun ramppi kolahti maahan, päästi Poni ensimmäisen kimakan huutonsa ja jäi odottamaan. Joku pahus otti ja vastasi ruunalle, mikä sai sen steppaamaan levottomasti. Hienoa, kiitos tästä Lucia.

Karenin onnistui peruuttaa levottomasti pyörivä ruuna alas, sitten käytiin lyhyt vetokilpailu kohti tallia, jonka Karen onnekseen voitti ja Poni jäi huutelemaan aloilleen. Lucian suvaitsi saapua paikalle ja kertoi, mihin Poni saisi mennä asettumaan ennen pihattoon siirtymistä.

Matka tallin perälle eteni sykäyksittäin, kun Poni halusi vuoroin jumittaa talttuttajiaan vastaan ja vuoroin syöksyä tekemään tuttavuutta uuden laumansa kanssa. Lopulta kirjava eläin kuitenkin turvallisesti karsinassaan huutelemassa ja pörisemässä. Siltä tuskin menisi kauan sopeutua, mokoma eläin oli yllättävän oppivainen niin halutessaan...

Lucia meni jututtamaan paikalla olevia ihmisiä ja kiertelemään paikkoja ulos Karenin jäädessä tekemään tutkimusta sisälle. Pian Lucia kuitenkin syöksyi takaisin hokien 'tule kattoo, tule kattoo, tule kattoo!', ja kiskoi Karenin peräänsä silmät lapsekasta riemua hehkuen.

Ulkona, pihaton edessä, kaksoset jäivät pällistelemään ponia, joka käyskenteli tyynen rauhallisesti heinätuppoja metsästämässä. Pieni tamma oli kirjava. Voikko. Ja äkkiseltään hyvin saman näköinen kuin Poni. Vähän sirompi ja pienempi ehkä.
"Siinä on meidän Prkeleen uusi kaveri." Lucia hihitti ja pudisti päätään. Sattuma oli kyllä melkoinen, toivottavasti kaksikko tulisi toimeen niin, että tämä kaveruus toteutuisi. Puheiden perusteella yksi oli siirtymässä Pinen edestä sisätiloihin, mutta muutkin pihattokaverit näyttivät oikein mukavilta. Eiköhän Poini selviäisi niiden seassa. Ainahan se oli muista hevosista ja poneista tykännyt, ja tullut toimeen varsojenkin kanssa. Eivätköhän he kaikki tänne sopeutuisi ajan kanssa, Karen hymyili helpottuneena. Pahemminkin olisi voinut mennä.